25.4.2018 Taas on kevät

Taas on kevät ja näyttäisi siltä, että toimiston uutisia ehtii nykyisen rakennusbuumin aikana päivittämään n. puolen vuoden välein. Rakennusbuumi on tosiaan hurja ja ainakaan toistaiseksi loppua ei näy. Toimiston kiireapulaisena vuodenvaihteen molemmin puolin toimi toissa kesän kesäteekkari Maisa.

Monenlaista uutta projektia on aloitettu sitten viime syksyn: Alppikylän Atriumkorttelin viimeinen eli neljäs vaihe sai rakennusluvan ennen pääsiäistä ja työmaalla on jo kova tohina. Viimeinen vaihe käsitti kolme rivitaloa kuten edellinen eli kolmas vaihe: kolmosvaiheen talot käyttöönotettiin alkuvuodesta. Espoo saa tänä keväänä omat kaupunkipyöränsä, toimimme jälleen yhteistyötahona kaupunkipyöräjärjestelmän mallihyväksynnässä.

Ennen vuodenvaihdetta rakennuslupa myönnettiin kahdelle kivitalolle Espoon Leppävaaraan. Tämän vuoden puolen puolella Espooseen haettiin rakennusluvat neljälle kivitalolle Pohjois-Tapiolaan ja parhaillaan valmistellaan rakennuslupia kuudelle puurakenteiselle omakotitalolle Kuurinniittyyn. Pienempi uusi projekti, mutta sitäkin mielenkiintoisempi on Tapiolan Aarnivalkean alueella sijaitsevat suojellun omakotitalon laajennus ja perusparannus.

Myös uusia saaristokohteita aloitetaan jäiden lähdettyä: Kasnäsin edustalla sijaitsevaan saareen  aloitetaan reilun 100m2:n monikulmainen huvilarakennus ja Paraisilla sijaitsevaan saareen kaksiosainen saunarakennus.

Mainitsemisen arvoista on myös se, että eräs toimiston varhaisimmista kohteista esiintyy Kivestä Muuraamalla -julkaisun numerossa 1/2018. Alla linkki lehden verkkojulkaisuun: